Maailma on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan.

Muumipappa ja meri

Hei!

Nimeni on Elina Saariniemi. Rakastan kaikkea kaunista elämässä ja pyrin näkemään sitä ympärilläni vaikeissakin tilanteissa. Samalla annan kuitenkin tarvittavan tilan kaikelle, mikä tietoisuuteeni haluaa tulla tunnistettavaksi tai kehollisesti koettavaksi. Tämä lähestymistapa näkyy myös tavassani hoitaa. Parasta on, kun asiakas pääsee yhdistymään johonkin todella voimaannuttavaan itsessään. Siellä missä ennen on ollut lohdutonta surua, voikin nähdä kauneutta ja suunnatonta rakkautta, tai siellä missä ennen on ollut voimakasta ahdistusta, voikin turvallisesti kohdata oman herkkyytensä ja sallia kehotietoisuutensa tärkeät viestit. Yhteyden luominen itseensä turvallisessa ja rakkaudellisessa tilassa mahdollistaa elämän tiukimpienkin jumien avautumisen.

Jokaiseen henkiseen haasteeseen on sisäänrakennettuna universaalia rakkautta, johon energiahoidon avulla yhdistymme. Tietoisuuden vieminen energeettisen järjestelmämme tukoksiin mahdollistaa rakkauden vastaanottamisen ja elämänenergian vapaan virtaamisen myös siellä, missä sen aiemmin on tiedostamattaan estänyt.

Lähden jokaisen ihmisen kohdalla siitä, että todella ei tarvitse parantaa mitään. Meissä on jo valmiina kaikki ikinä tarvittava viisaus, joka auttaa meitä joka hetki. Se, mikä on eheää, haavoittumatonta ja totta, on mielen myllerryksistä huolimatta aina läsnä meissä jokaisessa. Tehtävä on todella vain muistaa tuo universaali rakkaus meissä jokaisessa ja yhdistyä siihen.

Ole sen lähde, mitä haluat kokea.

Merkityksellisempää kuin mitä teen, on se, mistä energiasta käsin teen sen, mitä teen. Niinpä keskityn ensisijaisesti itse yhdistymään elämän pyhyyteen ja sen luonnolliseen rytmiin, jolloin ideat ja visiot voivat vapaasti virrata kauttani, ja voin inspiraation kautta ryhtyä siihen, mihin elämä milloinkin minua kutsuu. Niinpä palveluni muuttavat intuitioni ohjauksessa välillä muotoaan.

Kaikessa tekemässäni yhdistyy kuitenkin sama ydin. Haluan tuoda elämän kauneuden ja ihmeellisyyden tavalla tai toisella kokemuksellisesti koettavaksi.


Minulla on suuri ilo tehdä hoitoja piharakennuksemme ihanassa luonnonläheisessä hoitohuoneessa. Piharakennus toimii myös ajoittain vierasmajana puusaunoineen, ja se on vuokrattavissa tämänkaltaisessa luonnonläheisessä ympäristössä viihtyville. Tällöin hoitohuoneena Ylikiimingissä toimii kotimme hirsiseinäinen, tunnelmallinen vierashuone. Huhtikuun 2024 loppuun asti teen myös hoitoja Valon Vintin kauniissa tiloissa Oulun Karjasillalla.


Hoitajan tarinani

Tälle polulle lähteminen sai voimakkaan sysäyksen ensikosketuksestani BodyMind Energy Balancing Method -hoitomenetelmään alkuvuodesta 2016 hoidettavan osassa. Koin tuolloin vaikuttavalla tavalla, kuinka padottuja tunteitani ja samalla fyysisiä jumejani lähti energiahoidon aikana voimakkaasti purkautumaan. Energiahoito vaikutti kokonaisvaltaisesti koko kehossa. Loppuvuodesta 2016 aloin opiskella energiahoitamista Suomen Energiahoitajien koulutusohjelmassa. Kurssien ja harjoittelun myötä sain lisää hienoja kokemuksia niin energeettisestä jäsenkorjauksesta, kivunhoidosta kuin tunnelukkojen purkamisestakin. Energiahoidot ovat syventäneet ymmärrystäni keho-mieliyhteydestä ja antaneet loistavia työkaluja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Itselläni energiahoidot ovat tuoneet elämääni valtavasti tasapainoa ja hyvää oloa.

Sittemmin olen perehtynyt energiatyöskentelyyn myös muilla kursseilla ja opiskellut kvanttihypnoosihoitajaksi vuonna 2020. Nykyisin teen myös hoitoja, joissa mukana on rumpu ja oma ääneni, sekä ohjaan ryhmille chakrojen äänihoitoa. Tällä hetkellä kiinnostuksessani on erityisesti äänen energiahoidolliset mahdollisuudet.  

Siitä, miten päädyin tekemään energiahoitoja, voit halutessasi lukea lisää Meridiaani osk:n blogin vuoden 2018 artikkelista Elina – miten sinusta tuli energiahoitaja?

Muutettuamme marraskuussa 2019 metsän keskelle Ylikiiminkiin aloin hiljalleen pohtia tämän mahtavan rikkaan luontoympäristön ottamista mukaan siihen, mitä tarjoan myös asiakkaille. Vierasmajaamme voi tulla majoittumaan luonnon helmaan metsien ja vesistöjen äärelle. Voi kuunnella hiljaisuutta ja katsoa kirkkaina öinä loistavaa tähtitaivasta. Keskikesällä voi kuunnella käen kukuntaa ja nauttia luonnon runsaudesta. Meiltä voi vuokrata metsäsukset tai vaikka kajakin. Eräoppaaksi valmistunut mieheni tarjoaa myös paikallisesti edullisia opaspalveluja. Kysy rohkeasti lisää!

Luonnossa oleskelu on ollut aina luonteva ja tärkeä osa elämääni, ja yhteyden vahvistaminen itseeni on kulkenut käsi kädessä luontoyhteyteni syventymisen kanssa. Jos yhteyteni on hukassa, etsin usein lähimmän puun tai edes sen lehden ja yhdistyn sen avulla luonnon rytmiin ja tuossa luontokappaleessa olevaan pyhyyteen. Mitä tahansa teenkin, haluan toiminnallani edesauttaa ihmisen omasta luonnosta kumpuavaa hyvinvointia.