Tutustu meihin

Lähteenhaltija

KOKO PERHEEMME NÄKÖINEN YRITYS

Luontoyhteydestä syntyneet palvelut ja tuotteet suurella sydämellä

Elina

Toni

Varpu&Lilja

Mustikka


Elina

energiahoitaja

refleksologiopiskelija

luontomatkailuyrittäjä



Yrittäjän tarinani


Olen aiemmalta koulutukseltani monikielisen viestinnän ja käännöstieteen maisteri sekä kielten aineenopettaja. Nämä työt saivat kuitenkin jäädä vuosiksi taakse, sillä minulle tärkeimmäksi tuli kuunnella ja tulkata suomen kielelle pikemmin kehon viestejä ja intuitiota, ja ryhdyin yrittäjäksi alkuvuodesta 2020.


Yrittäjyyteni kulmakivenä olivat alusta asti holistiset hoitomenetelmät, joissa vahvistetaan yhteyttä itseen, oman kehon ja intuition viesteihin siten tasapainottaen koko keho-mielikokonaisuutta.


Syvennän tätä tehtävääni opiskelemalla parhaillaan refleksologiksi eli koko kehon vyöhyketerapeutiksi sekä luontaishoitajaksi. 


Sittemmin myös monikielisen viestinnän koulutukseni on päässyt uuteen käyttöön toimiessani Airbnb-majoittajana vuodesta 2023 alkaen pääasiassa Keski-Euroopasta tuleville vieraille.


Yritykseni vaihtoi nimensä Lähteenhaltijaksi kesäkuussa 2025 antaen tilaa koko perheemme luoville virtauksille.


Toivon sydämestäni, että iloitset ja nautit tuotteidemme ja palvelujemme äärellä.

Toni


eräopas

melontaohjaaja

artesaani-puuseppä

retkeilytarvikeyrittäjä

Olen intohimoinen retkeilijä sekä taitava käsillätekijä. Vien Lähteenhaltijan majan vieraita erilaisten luontoelämysten äärelle - kesällä Kiiminkijoelle kajakein ja talvella metsäsuksilla kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta.

Elokuisella luontoretriitillä ohjaan melontaa ja valmistan villiyrtein höystettyä eräruokaa.


Pidän talonmiehenä Lähteenhaltijan majan puitteet kunnossa sekä vastaan laserkaivertimen käytöstä korujen valmistuksessa. Käsistäni syntyy myös artesaani-puusepän tuotteita, jotka jonakin päivänä löytänevät tiensä tähänkin puotiin.


Rakkaudesta retkeilyyn on syntynyt ystäväni kanssa myös Kero Hammocks, jonka päätuotteita ovat itse suunnittelemamme, Suomessa valmistetut retkiriippumatot lisävarusteineen. Riippumatot pääsevät tulevaisuudessa myös osaksi Lähteenhaltijan tapahtumia. 


Varpu&Lilja

Varpu&Lilja-korut ovat meidän perheen naisten yhteisenergiasta syntyneitä, eli nyttemmin jo taaperoksi kasvaneen pikku-Varpun inspiroimia, äidin ja 11-vuotiaan Lilja-tytön suunnittelemia ja toteuttamia koruja suomalaisesta koivuvanerista sekä nikkelittömästä 925-sterlinghopeasta, joka sopii myös herkille korville. Korut on tehty laserleikkaamalla omalla verstaallamme, minkä jälkeen ne on käsin hiottu ja pintakäsitelty pellavaöljyllä, joka on täysin luonnonmukainen pintakäsittelyaine.

Lilja

Liljalla on visuaalista silmää ja piirtämisen taitoa. Hän suunnittelee mm. koruja ja kukkasomisteita sekä tekee kuvituksia tekeillä oleviin luonnonvoima-kortteihin. 

Varpu

Varpu on saanut olla erityisen paljon refleksologisen vauvahieronnan testihenkilönä. Hän pitää siitä oikein ja paljon ja rentoutuu sen jälkeen hyville yöunille. 

Mustikka

Perheeseemme kuuluu myös poika lempinimeltään Mustikka. Hän pitää erityisen paljon retkeilystä ja testaa mielellään isänsä kanssa uusia eräopaspalveluita.